maanantai 23. maaliskuuta 2009

Arkadin esittää: Klassikoita lähiöihin -viikonloppu 27.-28.3.2009 (Helsinki)

KLASSIKOITA LÄHIÖIHIN-VIIKONLOPPU 27.3.-28.3.2009

Alussa oli Aatami ja Eeva, sitten mies ja elokuvakamera. Tästä lähtökohdasta ponnistaen elokuvakulttuuriyhdistys Arkadin laajentaa toimintaympäristöään Helsingin lähiöihin varusteinaan 16 mm:n projektori, valkokangas ja nippu filmikeloja. Omalta osaltaan Klassikoita lähiöihin -viikonloppu siis muistuttaa ajasta, jolloin elokuva eli siellä missä ihmisetkin ja kulttuuritapahtumia järjestettiin muuallakin kuin palatseissa ja ydinkeskustassa.

Elokuvien lisäksi Klassikoita lähiöihin -viikonloppuun sisältyy kaksi konserttia: Tekno-Potemkinissa Jani Purhonen (laptop), Lauri Kivelä (syntetisaattori) ja Ville Vaarne (muut äänitehosteet) seilauttavat Sergei Eisensteinin 2000-luvulle. Aleksi Aava bandin rautalankamusiikki puolestaan täyttää salin salatulla surulla ja elämää suuremmilla iskelmillä.

Huolellisen kenttätyön jälkeen "elokuvateattereiksi" on valittu lähiökulttuuritapahtumissa aina aktiivisesti mukana oleva Kontulan Wenla, mitä aristokraattisimman katseluympäristön takaava Malmin Malmintorin salonki ja sikaarihuone, valkokankankaan ja tanssilattian luonnollisesti tarjoava Puistolan Domino sekä aidon lähiötunnelman luova Myllypuron Kummisetä. Näiden lisäksi elokuva viedään perjantain ja lauantain aikana satunnaisesti valittaviin paikkoihin tyyliin "ex tempore".

Panssarilaiva Potemkinin tavoin kaikki esitettävät elokuvat ovat keveitä, kestäviä ja ajatuksia herättäviä, kuten Chaplinin poika. Koska Arkadin on myös raittiusyhdistys, yksi viikonlopun teemoista on liiallisen alkoholinkäytön vaaroista muistuttava "Olutta ja slapstickia". Kotimaisista klassikoista mukaan on valittu suomalaisen elokuvan ja Åke Lindmanin (11.1.1928-3.3.2009) näyttelijäntyön hienoimpiin saavutuksiin lukeutuva Valkoinen peura.

Kaikki kopiot 16 mm.
Esityksiin on vapaa pääsy

Ohjelma:

Pe 27.3, kello 16.00: Ravintola Kummisetä (Myllypuron ostoskeskus): Charles Chaplin: Hiljainen katu & Erik Blomberg: Valkoinen peura

Pe 27.3, kello 21.00: Ravintola Wenla (Kontulan ostoskeskus): Sergei Eisenstein: Panssarilaiva Potemkin; säestys Jani Purhonen (laptop), Lauri Kivelä (syntetisaattori) ja Ville Vaarne (muut äänitehtosteet). Alkukuvina Kännissä ja Charles Chaplinin Siirtolainen

La 28.3, kello 16.00: Ravintola Malmintori (Viljatie 4): Olutta ja slapstickia: W.C.Fields: Kohtalokas tuoppi, Ohukainen ja Paksukainen: Iloiset kaverit & Charles Chaplin: Parantola

La 28.3, kello 19.00: Ravintola Domino (Ajurinaukio 5): Charles Chaplin: Chaplinin poika

La 28.3, kello 21.00: Ravintola Domino: Aleksi Aava band

www.arkadin.fi