maanantai 24. marraskuuta 2008

Arkadinin 6/12 -elokuva: Yhden miehen sota (Helsinki)

Arkadinin 6/12-elokuva: Yhden miehen sota

Elokuvakerho Arkadin esittää itsenäisyyspäivänä Risto Jarvan ohjaaman elokuvan Yhden miehen sota (1973, 114 min.). Aikaisempien 6/12-elokuvien tavoin (Kahdeksan surmanluotia, Elokuu, Rauta-aika) valkokankaalla on siis ajankohtaisinta ja kestävintä suomifilmiä.

Aika: 6.12.2008, kello 14.
Paikka: Andorra (Eerikinkatu 11)
Esitykseen on vapaa pääsy.

Kiitokset: Markku Eriksson, Kava / Tommi Partanen, Heikki Takkinen, Eero Tammi.

Arkadinin marras- ja joulukuun ohjelmistoa:
25.11: Kiinapäivä
10.12: Andrei Kontshalovski: Gloss
15.12-16.12: Latvialaisen elokuvan katsaus
20.12: Muistoissamme: Gerard Damiano

Elokuvasta Yhden miehen sota:

Jussi Kylätaskun aiheeseen pohjautuva Yhden miehen sota näyttäytyy kaksituhatlukulaisessa katsannossa tarinana köyhästä maansiirtokoneenkuljettajasta, Erik Suomiehestä, joka on aivopesty Kokoomuksen Toivotalkoilla. Propagandan seurauksesta hän perustaa oman firman ja alkaa unelmoida elämästä ilman hikeä ja rukkasia. Unelmansa toteuttaakseen Suomies kieltää sukunsa ja luokkansa, niiltä ensin kaiken riistettävän ryöstettyään. Varsin nopeasti Suomiehen onnistuukin kasvattaa itselleen kapitalistin veriset kulmahampaat, joilla hän ei toisin voi lopulta tehdä muuta kuin kaluta jalkaansa irti velkaloukusta.

Kirjattomana, karjattomana ja maattomanakaan Suomies ei kuitenkaan luovuta, vaan lausuu Ruotsiin paetessaan “Kilpailu on kovaa, mutta niin kai sen pitää ollakin”-tyylisiä aforismeja. Tämä ja elokuvan alussa ja lopussa kuultava “Oi kallis Suomenmaa” tuokin väistämättä mieleen Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan Finlandia-hymneineen ja onnellisesti hymyilevine häviäjineen.

Visuaaliselta ilmeeltään Antti Peipon kuvaama Yhden miehen sota on yksi pelottavimpia suomalaisia elokuvia. Sen hiekkakuoppien ja kivikkojen keskelle kätketyistä synkistä ja sateisista työmaaparakkileireistä ja elämästä omaa noitaympyräänsä kiertävässä linja-autossa ei olekaan pitkä matka Danten ja Blaken helvettivisioihin, mikä Risto Jarvalle ominaisesti heijastaa päähenkilön unelmien ja fyysisen todellisuuden välisen ristiriidan syvintä olemusta.

Kari Pirhonen

Ks. http://arkadin.wordpress.com/